Huonon tyylibloggaajan tunnustukset / Confessions of A Bad Style Blogger

Kyllä, olen ollut hiljaa aivan liian kauan, jotta uuden bloggausharrastukseni alkua voitaisiin kutsua kovin määrätietoiseksi. Kuluneelle viikolle on osunut kaikenlaisia muutoksia, jotka ovat pistäneet jo muuten tiukat arkiaikataulut sekaisin, pääsiäissukulointia ja vielä ikävä suru-uutinen.

Sukulaisten luona vieraillessa pääsin viettämään aikuisten iltaa mieheni kanssa, ja  minulla oli  vakaa tarkoitus tehdä ensimmäinen kunnon meikkibloggaukseni  iltasilmämeikistä. Myönnän kuitenkin hitusen yliarvoineeni kykyni ottaa kuva itsestäni silmä kiinni ilman harjoittelua. Paras yritys on ikuistettu ylle, eivätkä varjostukset oikein pääse siinäkään oikeuksiinsa. Näytän lähinnä juopuneelta, vaikka kuva on otettu ennenkuin ensimmäinen drinkki on juotu edes puoleen.

2016-03-29 18.03.03

Yritin ottaa kuvan silmämeikistäni. / Trying to capture my eye makeup.

Silmämeikkiin on käytetty kuutta eri luomiväriä kahdesta eri luomiväripaletista (ja melkeinpä yhtä montaa sivellintä), Urban Decayn Naked2 Basicsista ja NYX:in Love in Florence ”La Dolce Vitasta”,  Urban Decay Eye Shadow Primer Edenin päällä. Silmien sisäkulmia on valaistu NYX:in paletin valkoisella värillä (1), kulmaluun alla on pehmeämpää UD:n paletin sävyä ”Skimp ”(2). Liikkuvalla luomella on NYX:in paletin hopeaväriä (3). Ulkokulmissa on UD:n paletin tumminta sävyä ”Undone” (4). Banaanivarjostukset liikkuvan luomen yläpuolelle on tehty NYX:in mattaharmaalla (5), ja häivytetty UD:n sävyllä ”Frisk” (6). Alaluomien rajaukset on tehty ensin ”Undonella”(4), jonka päälle levitetty NYX:in hopeista sävyä (3). Yläluomen rajauksiin käytin e.l.f:in mustaa Liquid Eyelineria, ja ripsivärinä oli Max Factorin False Eyelashes Fusion, jota olen käyttänyt niin kauan, kun se on ollut markkinoilla.

Pohjasta ei tämän enempää tällä kertaa, siitä tulee oma postauksensa ennen pitkää, samoin kuin vähemmän Instagram-kelpoisista kulmista. Hiukset sen sijan on kuivatettu märkänä sykeröllä, ja tällaiset niistä tuli! Hirveistä hiuskriiseistä lähes neljäkymmentä vuotta kärsinyt minä on vihdoin ymmärtänyt, että vähemmän voi olla hiustenhoidossa enemmän.

 

20160329_175145

Urban Decay Naked2 Basics ja NYX Love In Florence La Dolce Vita -paletit, joilla meikki on tehty / Urban Decay Naked2 Basics and NYX Love in Florence palettes that I used for this eye makeup.

 

So, it’s been a while since my latest post. I can’t say I’ve been extremely goal orientated with my new hobby. In the past week, I’ve had all sorts of  changes in plans, as well as holidays. There has, even, been some really bad news about loved ones.

While visiting the in-laws during the holidays my husband and I had a chance for a rare date night, and my plan was to make a post about nighttime eye makeup. However, it turned out I need some practise in photographing myself eyes shut. The best effort to capture my eyemakeup is pictured above. I think it doesn’t quite capture the very skillful contour technique I used there. I look rather drunk, after only half way through my first drink.

I used six different eyeshadow shades to achieve that look, from two different palettes (and almost as many different brushes, too). My palettes of choice were Urban Decay Naked2 Basics and NYX Love In Florence ”La Dolce Vita”, which I used on the top of Urban Decay Eye  Eden Shadow Primer. I highlighted the inner corners of my eyes with NYX palette white shade (1), and browbone with the softer ivory shade in ”Skimp” from UD (2). I used NYX silvery shadow (3) all over my moving lid, and applied UD ”Undone”(4)  to outer corners.  The outer crease is contoured by NYX matte gray shade (5), blended outwards with UD ”Frisk”. The lower lashline is contoured with ”Undone” (4) blended with NYX silvery shade (3). I’ve used e.l.f Liquid Eyeliner in black to line upper lid and my solid favorite, Max Factor False Eyelash Fusion mascara in black on lashes.

I’m not going to specify the base products here, since they deserve their own post. The less than Instagram-perfect brows won’t be mentioned either. But I must say that stopping to fight one’s natural hair texture seems to work. Here, my hair has been airdryed on some sort of a bun to this surfer look.

Mainokset

Yksi kommentti

  1. Hahahaa, meikkien kuvaaminen on vaikeinta ever. Syy miksi mulla on blogissa hyvin rajoitetusti meikkipostauksia. 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: